Jussi Taittonen jatkaa Kokoomuspiirin johdossa

Kuortanelainen Jussi Taittonen jatkaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Lapualla pidetyssä piirikokouksessa varapuheenjohtajiksi valittiin Anna-Maija Renko Kauhavalta ja Ville Ojala Seinäjoelta. Piirihallituksen jäseneksi ja taloudenhoitajaksi valittiin Aki Kinnunen Seinäjoelta. Valinnat olivat yksimielisiä.

Piirihallituksen jäseniksi valittiin äänestyksen jälkeen Risto Iskala Seinäjoelta, Jukka Leppäniemi Teuvalta, Max Björkskog Kokkolasta, Jani Peräsarka Vaasasta, Jukka Joensuu Alajärveltä, Susanna Saarimaa Kauhavalta, Aku Autio Jalasjärveltä ja Minna Haasio Lapualta sekä varajäseniksi Kai Pöntinen Lapualta ja Juuso Aaltonen Vaasasta.

Terveyskeskukseen pääsy helpottuu

Poliittisen katsauksen kokouksessa esitti eduskunnan varapuhemies Paula Risikko. Hän korosti, että valinnanvapauden laajentamisen ansiosta sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus nopeutuu, kun palveluiden tuottajia on enemmän. Tämä helpottaa erityisesti terveyskeskukseen pääsyä ja vähentää viiveitä myös muissa sote-palveluissa.

– Suuri osa ihmisistä asuu alueilla, jossa terveyskeskukseen pääsyä joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa, jopa yli kaksi kuukautta. Se on aivan liian pitkä aika, varsinkin jos kyseessä on vakava sairaus, totesi Risikko.

Valinnanvapauden laajentamisella saadaan myös muita hyötyjä.

– Valinnanvapaus lisää tasa-arvoa, kun muutkin kuin hyvätuloiset voivat saada palveluja myös yksityiseltä puolelta. Tuottajien lisääntyessä myös lähipalvelut on helpompi varmistaa. Kilpailu puolestaan lisää palvelujen laatua ja pitää kustannukset kurissa, Risikko sanoi.

Valinnanvapauden on pelätty tuovan lisää kustannuksia. Risikko arvioi kuitenkin toisin.

– Valinnanvapauden laajentamisella ei niinkään tavoitella säästöjä. Toimiessaan se kuitenkin vähentää myös kustannuksia, kun sairaudet ja muut ongelmat saadaan nopeammin selville ja hoidettua tai estettyä niiden paheneminen, arvioi Risikko.

Risikko tyrmää myös sen pelon, että kuka tahansa voisi tuottaa julkisesti rahoitettuja sote-palveluja ja rahastaa niistä mitä tahansa.

– Käytännössä tapahtuu niin, että valtakunnantasolla tehdään lainsäädäntö, jolla varmistetaan valinnanvapauden toteutuminen. On myös kehitettävä yhtenäinen tuottajien hyväksymismenettely, jossa määritellään palveluja tuottavien kriteerit, mukaan lukien laatu ja hinta. Kriteerit täyttävät tuottajat sitten tarjoavat palveluja, joista asiakas voi valita, Risikko totesi.

Osana sote-uudistusta säädettävä valinnanvapauslainsäädäntö mahdollistaa tulevaisuudessa, että käyttäjä valitsee itse palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Valinnanvapaus toteutetaan pääsääntönä perustasolla ja soveltuvilta osin erikoistason sote-palveluissa.

– Suomalaisen valinnanvapausmallin rakentamisessa voidaan ottaa oppia Ruotsista, jossa valinnanvapaus on ollut terveydenhuollossa jo muutaman vuoden. Palveluseteliäkin kannattaa hyödyntää. Siitä meillä on monessa kunnassa hyviä kokemuksia, Risikko kannusti.

Kokoomus pelasti soten – ja Sipilän hallituksen

Piirikokouksen kannanotossa todetaan, että pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus oli hyvin lähellä kaatumista kaksi viikkoa sitten.

– Harvinaisen tapahtumasarjan huomionarvoisin piirre oli se, että yleensä pääministerin on ollut tapana pitää hallituksensa koossa riitoja sovittelemalla. Nyt pääministeri vaikutti aika ajoin paljon innokkaammalta hallituksen kaatajalta kuin oppositio, kannanotossa sanotaan.

Sopu saatiin aikaan siten, että Kokoomuksen vaatimus asiakkaan valinnanvapaudesta hyväksyttiin.

– Tämä oli Sipilältä ja hallituspuolueilta viisas ja kauaskantoinen ratkaisu, sillä juuri valinnanvapaus tulee turvaamaan sote-palveluiden tason, saatavuuden ja tehokkuuden.

Kokoomus joutui antamaan periksi alueitten määrää koskevista tavoitteistaan, mutta samalla se pelasti tärkeimmän, eli kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut avaten selkeän väylän niiden kehittämiselle.

– Samalla Kokoomus pelasti myös Sipilän hallituksen. Ei sekään huono asia ole, hallituskriisiä tässä taloustilanteessa oleva tasavalta kaikkein vähiten olisi tarvinnut, kannanotossa sanotaan.

Piirikokous patistelee pohjalaismaakuntien edustajia istumaan pikaisesti samaan neuvottelupöytään ja katsomaan kaikki mahdolliset yhteistyön kohteet mitä tehty ratkaisu niille tarjoaa.

Ylistarolaiset voittivat järjestötoimintakilpailun

Järjestötoimintakilpailun palkinto annettiin tänä vuonna hyvästä järjestöjen välisestä yhteistyöstä ja monipuolisista tapahtumajärjestelyistä.

Palkinnon pokkasivat Ylistaron Kokoomus ry ja Ylistaron Kokoomusnaiset ry.

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *